Kuinka usein treenaan?
Treenaan noin 2-4 kertaa viikossa. Joskus toki useamminkin.
Miten mä treenaan?
Käyn lenkillä, kuntosalilla sekä teen muuta lihaskuntoa.
Miksi mä treenaan?
Olen pitkään miettinyt tätä kysymystä. Treenaan sillä siitä saa hyvän olon. Treenaan myös, koska haluan muokata kehonia hieman pienemmäksi sekä kasvattaa lihaksia. En halua kasvattaa paljoa, lihakset saisivat erottua lievästi sekä kestävyyskunto olisi mulle todella tärkeä.
Kuinka paljon treenaminen vie aikaa?
Viehän se aikaa hieman. Ihan niinkuin joka ikinen harrastus, mutta kyllä mulla treenaamisen jälkeenkin jää aikaa. Yleensä tykkään herätä aikasemmin treenaamaan, sitäpaitsi rakastan treenata aamulla sillä siinä herää ja päivä saa kunnon aloituksen.
Onko mulla treenaamisen suhteen tavotteita?
Kyllä on. Kuten sanoin jo aikasemmin kerroin niin haluan kasvattaa lievästi lihasmassaa sekä kehittää radikaalisti kestävyyttä. Etenkin haluaisin olkapäihin, käsiin, selkään sekä jalkoihin lihaksia.
Tykkään treenata monipuolisesti. Yleensä käyn aamulla lenkillä ja sitten päivällä/illalla mä tykkään mennä salille. Muistutan jo tässä vaiheessa etten tiedä treenaamisesta oikeastaan yhtään mitään PAITSI sen, että pitää syödä proteinia. En rasita itseäni yhtään vaan teen tätä vain silloin, kun huvittaa.
Mä en koskaan voisi kuvitella harrastavani esimerkiksi fitnestä. Mulla ei riittäisi motivaatio eikä aika. Sitten jos puhuttaan, vaikka salitreenaamisesta niin mielelläni voisin käydä siellä, vaikka päivittäin mutten siltikään laskisi sitä fitneksen harrastamiseksi. Oonhan mä joskus tuotakin lajia miettinyt ja pohdiskellut. Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Vai tietääkö?
Musta on todella kiva, kun lapset sekä nuoret liikkuvat sekä urheilevat, mutta tässä kun olen salilla käynyt niin olen huomannut siellä olevan ihan 10 vuotiaasta eteenpäin. Siellä on näkynyt nämä samat 10 vuotiaat usemman kerran. Siinä tulee jo hieman miettityä, mitä siellä kotona lapsille opetetaan ja mitä heidän annetaan tehdä. Mä en kuitenkaan halua puuttua siihen sen enempää.
Tässä oli murto-osa mun treenaamisesta. Haluaisitteko kuulla lisää mun treenaamisesta, ruokavaliosta tai haluatteko, että kerron teille jostain mun saliohjelmasta tai vaikka kirjottaisin teille ihan oman treenin tänne? Mukavaa viikonlopun alkua! <3 Jenni
kuvat: we heart it
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti